Arkipäiväkirja - Keikkapäiväkirja

Lavakauden päätös ~ Matti (15.08.2010)

Rakas keikkapäiväkirja!

Huhhuh. Nyt kyllä täytyy sanoa, että takki on tyhjä. Kesän viimeinen lavakeikka on juuri päättynyt ja uljas keikka-automme Kyllikki on ottanut suunnan kohti kotia. Moottoroitua yömarssia luvassa siis Somerolta Ouluun saakka, eikä unta tunnu tulevan. Aikaa siis raapustella.

Vaikka kuluneen kesän ennätyshelteet ovat kuumudellaan tehneet ilmastoittumattomassa autossa matkustamisen ja tanssilavoilla esiintymisen uskomattoman raskaaksi. Ikävä iskee silti. Seuraavat kahdeksan kuukautta kuluvat keikoilla erinäköisissä ns. "luolissa", siis yleensä pimeissä sisätiloissa. Ihmeen hyvin Teräsniska company on silti tämän kesän uraksta selvinnyt. Heinäkuun 16 keikkaa meni hujauksessa ja onpahan nytkin kahteen viikkoon soitettu seitsämät tanhut.

Toisinaan jaksaa ihmetyttää etenkin Suvin jaksaminen. Yleensä kun keikkojen jälkeen, kaiken antaneena, haluaa vetäytyä omaan rauhaansa leppuuttamaan, on laulajamme silti rohkeasti jokaisen keikan jälkeen jaksanuyt vielä jalkautua yleisön sekaan jakamaan nimmareita ja juttelemaan teille yleisö. Näinhän sen pitää mennäkin! Ja kiitos kun olette pitäneet Suvia (lähes) aina hyvänä :) Jos Suvi tituleeraa meitä bändinorkanpoikia isoveljiksi on sinusta tullut kyllä vastaavasti pikkusisko, josta haluaa pitää hyvää huolta.

Heinäkuun akseli uloittui välille Hanko-Ylläs-Lieksa-Naantali. Eli taas on lähes joka soppeen Suomessa eksytty. Mukaan mahtui muunmuassa Suvin kauan odottama esiintyminen Yö-yhtyeen lämppärinä. "Arvotaan työkoneet" -sketsi jäi tuosta keikasta päällimmäisenä mieleen, kun katseli tämän porilaisen (?) yhtyeen maasta, taivaaseen ulottuvaa äänentoistojärjestelmää, hifi-valoineen ja keikkabusseineen. Toinen erityisesti mieleenjäänyt keikka oli nuorisoilta Punk-a-laitumen Särkässä Neljänsuoran kera. Vaikkakin hohtavasta kuumuudesta johtuen etukäteen hehkutettu ja sovittu orkesterien välienselvittely jalkapalloilun merkeissä oli pakko perua. Keikka olikin sitten jotain aivan loistavaa. Siinä meni niin nuoret kuin vanhat ja yleisöennätys tuli myös samalla rikottua. Ehkä sitten ensikesänä se futis-mittelökin saadaan aikaiseksi.

Kolmas kohokohta oli esiintyä omalla kotikentällä, Oulun Rotuaarilla kaupunkifestivaalilla. Aikaisesta esiintymisajasta huolimatta väkeä loistavasti ja erinomaisen hyvin mukana. Rovaniemi ei myöskään tuottanut pettymystä kummallakaan kerralla. Rovaniemeä voisikin tituleerata Nightwishin Etelä-Ameriikaksi. Sen verran hekumallista vastaanottoa tuossa Lapin pääkaupungissa aina tuntuu saavan. Myös yllätysesiintyminen häissä Ylläksellä oli mukavaa vaihtelua normirutiineihin. Ohjelmistoon eksyi ex-temporena mm. aina-häissä-pakollinen Levoton tuhkimo, Letkajenkka ja Lassen-Lissun-koira.

Jotta kirjoitus ei mene aamuyön tuntien myötä jo liian sentimentaaliseksi on allekirjoittaneen hyvä lopettaa, käydä yläpedille nukkumaan ja odottaa aamuvarhaisella lankeavaa ajonakkia. Voi veljet ja sisaret, olipahan hieno kesä! Kiitoksia kaikille mukana olleille!

Näytä arkisto >


Rakkaus päällemme sataa

Uusi albumi kaupoissa 8.9.2010!